sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Nuoret kertovat, miksi kirjat eivät kiinnosta

Joka viides peruskoulun päättävä poika ei osaa kirjoittaa työhakemusta, joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea kunnolla. PISA-tuloksen putoavat, ja Suomen maine lukemisen mallimaana on uhattuna. Nämä uutiset ovat saaneet vipinää toimittajiin, tutkijoihin ja opettajiin. Keinoja lukemisen lisäämiseksi etsitään kuumeisesti. Hyvä niin, suuntaus on huolestuttava ja se pitää kyetä muuttamaan. Muutosta ei kuitenkaan saada aikaa aikuisten voimin. Ensin pitää ymmärtää, miksi nuoret eivät lue. Pitää myös ymmärtää, että nuoret kyllä lukevat - eivät vaan aina sillä tavalla kuin aikuiset odottavat ja haluavat.

Päätin tutkia asiaa. Esitin kysymyksen ”Miksi nuoret eivät lue?” joukolle asiantuntijoita eli omille yhdeksäsluokkalaisilleni. Heistä juuri kukaan ei lue. Siis kirjoja. Ei koskaan. Useimmat kertovat rehellisesti, että eivät ole koko kouluaikanaan lukeneet yhtään kirjaa. ”Ei huvita”, ”Lukeminen on kuin rangaistus”, ”Haloo, nyt on 2017, miksi pitäis lukee jotain kirjoja?”

Näytin oppilaille Mikael Gabrielin videon WORD, ja luimme Yle uutisten jutun nuorten sanavarastojen eroista. Sen jälkeen oppilaat ryhtyivät töihin ryhmissä. He miettivät vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

1.       Miksi nuoret eivät lue?
2.       Mitä nuoret lukevat?
3.       Mitä te itse haluaisitte lukea? Milloin? Miten? Kenen kanssa?

Tässä kirjoituksessa keskityn ruotimaan oppilaiden vastauksia ensimmäiseen kysymykseen. Sain käsittämättömän pitkän listan syitä siihen, miksi nuoret eivät lue. Alla oleva käsitekartta (lupa julkaisuun on) summaa hienosti keskustelua luokassa.


”Lukeminen on noloa”. Tämä särähti korvaani, ja jututin nuorisoa vähän lisää. Monien nuorten mielestä kirjojen lukeminen on ”hikkejen” hommaa. Kaveripiirissä ei voisi kertoa lukevansa kirjoja, se leimaisi hikariksi. Kirjoja lukevat vain tyypit, jotka saavat kokeista kiitettäviä. Mietimme, miksi näin on. ”No, kun ne lukee niitä kirjoja, niin ne osaa ja saa kiitettäviä”. Syy-seuraussuhteesta ollaan jyvällä, mutta kavereiden mielipide ratkaisee. Kun sosiaalinen ympäristö ei kannusta lukemiseen, nuori ei voi ottaa riskiä olla erilainen; asema omassa porukassa on liian tärkeä riskeerattavaksi.

Monen nuoren mielestä älypuhelin korvaa kirjan. Sieltä löytyy tapa viettää vapaa-aikaa, sieltä löytyvät kaverit, keskustelunaiheet ja uutiset. Youtube ja nettilehdet välittävät tietoa ja viihdyttävät, kaverit jakavat jatkuvasti omia kuulumisiaan ja mielenkiintoista sisältöä somen eri kanavien (erityisesti Snapchatin) kautta. Nuoret siis lukevat, mutta eivät perinteisiä kirjoja. Kirja ei oppilaiden mielestä pysty kilpailemaan sosiaalisen median ja netin kanssa. Lukeminen veisi liikaa aikaa, mikä olisi pois kavereiden kanssa vietetystä ajasta. Puhelinta käytetään mielellään silloin, kun lojutaan omassa sängyssä. Kirjaa ei kuitenkaan lueta siitä syystä, että ”nuoret ei jaksa istua paikallaan”. Puhelin ja tietokone siis mielletään toiminnaksi, kun taas kirjan lukeminen on paikallaan istumista, johon ”ei riitä kärsivällisyys”.

Kaikki ryhmät olivat miettineet elokuvan asemaa kirjan syrjäyttäjänä. Useimmat nuoria kiinnostavat kirjat filmatisoidaan, ja nuoret katsovat mieluummin tarinan elokuvan muodossa. Kuvallinen kerronta syrjäyttää kirjallista.

Ryhmä poikia mietti perinteisen lukemisen ja pelaamisen eroja. Pelaaminen nähdään sosiaalisempana toimintana kuin lukeminen, pelejä kun pelataan verkon kautta yhdessä. Pelaaminen on myös palkitsevaa, palkinnot koukuttavat ja motivoivat. Mietimme, mikä kirjan lukemisessa voisi palkita. Auttaisiko, jos mummo antaisi palkkion jokaisesta luetusta kirjasta? Oppilaat muistuttivat myös siitä, että pelatessa saat itse vaikuttaa tapahtumiin, kirjan tapahtumat päättää kirjailija. Pitäisikö kirjoista siis tehdä vuorovaikutteisia?

”Ei tiedä mitä lukea, eikä uskalla kysyä”. Tässä löytyy aikuiselle paikka olla avuksi. Oma lähikirjastomme on suhtautunut ihanasti luokkani nuoriin, joille kirjastossa käyminen ei ole tuttua eikä sopivien kirjojen löytäminen helppoa. Kirjastovirkailijat tekevät syksyllä oppilailleni uudet kirjastokortit, nollaavat vanhat maksut (joiden takia nuori ei ole uskaltanut kenties vuosiin tulla kirjastoon) ja valmistelevat monta pöydällistä nuoria kiinnostavia kirjoja, joita he myös esittelevät. Jokaiselle oppilaalle etsitään jotain kiinnostavaa luettavaa, ketään ei koskaan pakoteta lukemaan mitään tiettyä kirjaa. Harjoittelemme kirjojen, äänikirjojen tai elokuvien lainaamista ja palauttamista, niin että nuori tietää jatkossakin, miten kirjastossa toimitaan.

Keskustelu nuorten kanssa avasi silmiäni ja laajensi ymmärrystäni siitä, miksi nuoret on vaikea houkutella kirjojen ääreen. Ratkaisun avaimia en silti vielä löytänyt. Kysyin myös oman 17-vuotiaan poikani mielipidettä asiaan. Hän totesi, ettei itsekään lukisi, jolleivät opettajavanhemmat häntä siihen pakottaisi (!). Hän kertoi, etteivät kirjat useinkaan tempaise häntä mukaansa, vaan hän kokee lukemisen, jos ei nyt varsinaisena pakkopullana, niin kuitenkin hieman rasittavana suorittamisena. ”Kirjat vaan on niin hitaita”. Vastaus jäi soimaan päähäni, siinäkö se on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti